LAATU

Noudatamme toiminnassamme ISO 9001:2015 -standardin mukaisia laatuvaatimuksia

Kaikilla liiketoiminta-alueillamme korkean ja tasaisen laadun merkitys on aivan ratkaisevaa. Pidämmekin laatua kunnia-asianamme.

Tasaisen korkean laadun saavuttaminen vaatii ennen kaikkea tarkoin harkittuja ja johdonmukaisia valintoja. Laadun peruspilareita ovat korkealaatuiset raaka-aineet ja tarkka valmistusprosessin seuranta. Lopullinen laatu syntyy kuitenkin osaavien ja kunnianhimoisten ihmisten käsissä.

PIIROINEN Kalustemalliston kaikki tuotteet ovat testattu eurooppalaisten, osa myös USA:n laatunormien mukaisesti.

Rakennamme kestävämpää tulevaisuutta

Tuotamme laadukkaita ja hyvin suunniteltuja tuotteita ja ratkaisuja julkisiin tiloihin sekä katsomoihin. Täytämme asiakkaidemme korkeat vaatimukset ja tarjoamme osaamistamme myös alihankintapalveluina muille yrityksille ja toimialoille.

Toiminnassamme keskeisenä periaatteena on jatkuva parantaminen, jota seurataan asetetuilla mittareilla. Kehitämme toimintaamme suunnitellusti ja systemaattisesti. Motivoitunut ja osaava henkilöstö takaa laadukkaan lopputuloksen. Tarjoamme henkilöstöllemme turvallisen työympäristön, ja kehitämme sitä yhdessä koko henkilöstön kanssa.

Ympäristövaikutuksia vähennämme materiaalivalintojen, investointien ja tuotantomenetelmien kehittämisen avulla. Etsimme jatkuvasti ratkaisuja, jotta voimme käyttää tuotteissamme entistä enemmän vähähiilisiä ratkaisuja. Elinkaaripalveluiden kautta pyrimme pidentämään tuotteiden elinkaarta.